Mäkärät

Hyönteisheimo

Mäkärät eli mäkäräiset (Simuliidae) ovat sääskien alalahkoon kuuluva hyönteisten heimo. Ne näyttävät pieniltä kärpäsiltä ja imevät verta nisäkkäistä ja linnuista.

Mäkärät
Mäkärä puremassa.
Mäkärä puremassa.
Tieteellinen luokittelu
Kunta:Eläinkunta Animalia
Pääjakso:Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka:Hyönteiset Insecta
Lahko:Kaksisiipiset Diptera
Alalahko:Sääsket Nematocera
Heimo:Mäkärät
Simuliidae
Newman, 1834
Alaheimot
  • Parasimuliinae
  • Simuliinae

Suvut

  • Araucnephia
  • Araucnephioides
  • Archicnephia
  • Austrosimulium
  • Baisomyia
  • Cnephia
  • Cnesia
  • Cnesiamima
  • Crozetia
  • Ectemnia
  • Gigantodax
  • Greniera
  • Gydarina
  • Gymnopais
  • Kovalevimyia
  • Levitinia
  • Lutzsimulium
  • Mayacnephia
  • Metacnephia
  • Paracnephia
  • Parasimulium
  • Paraustrosimulium
  • Pedrowygomyia
  • Prosimulium
  • Simuliites
  • Simulimima
  • Simulium
  • Stegopterna
  • Sulcicnephia
  • Tlalocomyia
  • Twinnia
Katso myös

  Mäkärät Wikispeciesissä
  Mäkärät Commonsissa

Tuntomerkitmuokkaa

Mäkärät näyttävät pieniltä kärpäsiltä. Niiden ruumis on lyhyt ja tanakka ja väri on hyvin tumma tai musta. Tuntosarvet ovat lyhyet. Suomessa esiintyvät mäkärät ovat yleensä kooltaan 2–3 millimetriä. Lapissa esiintyvä Prosimulium ferrugineum on peräti 5 millimetriä pitkä ja punaruskea, mutta se ei juurikaan vaivaa ihmistä.[1]

Mäkärän tuntosarvissa on yli kymmenen jaoketta kuten muillakin sääskillä. Pään täyttävät suuret verkkosilmät, jonka pistesilmät ovat naarailla samankokoiset mutta koirailla yläosassa suurempia kuin alaosassa. Siivet ovat ruumiin kokoon nähden huomattavan suuret ja leveän pyöreähköt. Etureunan siipisuonet ovat tummempia kuin muut suonet. Jalat ovat yleensä mustat, mutta joillain lajeilla jaloissa on vaaleita alueita.[2]

Esiintyminen Suomessamuokkaa

Suomessa esiintyy vuoden 2014 lajiluettelon mukaan 56 mäkäräislajia, mutta luettelon tekijän, Metsähallituksen erikoissuunnittelijan Jari Ilmosen mukaan osaan liittyy taksonomisia epävarmuuksia, ja hän esittää lajimääräksi 50–56.[3] Niistä vain viisi tai kuusi puree usein ihmistä, muut ovat erikoistuneet muihin nisäkkäisiin tai lintuihin.[4] Mäkärää esiintyy lähinnä Pohjois-Suomessa, sillä siellä on puhtaita, suuria ja nopeasti virtaavia vesistöjä, jotka elättävät mäkäräisen toukkia. Keski-Suomen kannat ovat runsaimmillaan sateisten kesien jälkeen ja silloin, kun talvellakin on ollut normaalia sateisempaa. Etelä-Suomessa mäkäräisiä on vain vähän, eivätkä ne juurikaan vaivaa ihmistä, vaan lähinnä muita nisäkkäitä ja lintuja. Mäkärät ovat hyviä lentäjiä ja voivat esiintyä jopa meren saarilla. Koiraat elävät niiden vesistöjen rannoilla, missä ne ovat toukkana eläneet, sillä sieltä ne löytävät naaraat heti, kun nämä syntyvät. Naaraat saattavat lentää kilometrienkin matkoja aina kaupunkeihin saakka.[5]

Elintavatmuokkaa

Mäkäränaaras munii virtaavaan veteen, jotkin lajit veden pinnalle ja toiset vesikasvien tai kivien luo tai veden alle. Yksi naaras voi tuottaa satoja munia. Toukat tarrautuvat vesikasveihin ja kiviin. Niillä on seitti, jonka avulla ne pääsevät takaisin, jos virta irrottaa ne. Toukat syövät viuhkamaisilla pyyntielimillään saalistamiaan virran mukana kulkeutuvia pieneliöitä ja muita ravintohiukkasia. Mäkärän toukkia syövät kalat, etenkin lohikalat, sekä selkärangattomat pedot ja linnut. Luotuaan nahkansa viisi tai kuusi kertaa toukka koteloituu ja varttuu kotelonsa sisällä aikuiseksi. Mäkärän koko elämä kestää yleensä yhden vuoden. Suomessa mäkärät eivät talvehdi.[6]

Mäkärät lentävät useimmin keskikesän kuumimpina viikkoina, mutta hyvissä olosuhteissa niitä voi esiintyä Suomessa jo toukokuun lopulla sekä alkusyksyyn asti.[2] Mäkärät lähtevät lentoon jo 14 lämpöasteessa, mutta niille edullisin lämpötila on 19–20 astetta. Ilmanpaineen lasku ja lähestyvä ukkosrintama kiihdyttävät mäkärien lentoa ja verenhimoa.[4]

Mäkärä käyttää ravinnokseen verta. Se tekee ihoon reiän haukkaamalla suuosillaan ihosta palasen. Sen jälkeen se laajentaa purentakohtaa kraatterimaiseksi toisilla suuosillaan. Mäkärä imee haavasta pursuavaa verta. Se erittää sylkirauhasistaan veren hyytymistä estävää ainetta, joka aiheuttaa puremakohtaan pienen tulehduksen, turpoamisen ja kutinan.[7] Puremasta voi herkällä ihmisellä seurata ihon voimakastakin turpoamista ja joskus kova kuume. Herkät ihmiset saattavatkin tarvita ennalta ehkäisevää lääkitystä mennessään mäkäräalueelle.[8] Sisätiloissa mäkärät eivät pure ihmistä, vaan pyrkivät ulos.[9]

Lähteetmuokkaa

  • Itämies, Juhani: Paarman puremaa: Tietoa ja tarinaa kesän pistäjistä. F-Kustannus, 2008. ISBN 978-952-461-157-2.

Viitteetmuokkaa

  1. Itämies 2008, s. 32–33.
  2. a b Itämies 2008, s. 32–34.
  3. Tuukka Tervonen, Mäkärän verenhimoa liioiteltu. Helsingin Sanomat 10.8.2021, s. B 9
  4. a b Itämies 2008, s. 39.
  5. Itämies 2008, s. 36–37.
  6. Itämies 2008, s. 43–48.
  7. Itämies 2008, s. 35.
  8. Itämies 2008, s. 40–41.
  9. Itämies 2008, s. 42–43.

Aiheesta muuallamuokkaa